RAMI KULMALA

Puh. 050 505 0116

X

Olen toiminut liiketalouden ja yrittäjyyteen liittyvien teemojen kouluttajana vuodesta 1999, pisimpään ammattikorkeakoulussa. Hankevetäjänä vedin myös kansainvälistä yritysverkostohanketta pari vuotta AMK-työn ohella. Eritysosaamiseni liittyy markkinointiin, liiketoiminnan kehittämiseen ja talouteen.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, jonka lisäksi olen suorittanut pedagogiset opinnot, näyttötutkintomestarin koulutuksen sekä Certified Business Coach koulutuksen.

Tällä hetkellä toimin myös yrittäjänä laukkujen ja asusteiden vähittäiskauppaa harjoittavassa yrityksessä. Tuomme itse maahan tavaraa, jota edustajamme eri puolilla Suomea myyvät. Aikaisemmin perheessämme pidettiin lastenvaatteiden ja -tuotteiden verkkokauppaa viisi vuotta.

Seinältäni löytyy kaksi lausetta, joista ensimmäinen sanoo ”Mistä unelmoisit, jos tietäisit, ettet voi epäonnistua” ja toinen ”Ei enää tekosyitä”.